Reppukurssin satoa: Kissareppu

Syksyn reppukurssi tuli ja meni. Sitä ei siis ilokseni tällä kertaa peruttu, ja se oli kaikin puolin mainio kurssi. Ensimmäisenä iltana, noin viikko ennen varsinaista kurssiviikonloppua, saimme lyhyen teoriapläjäyksen reppujen tekemisen tekniikoista, kaavojen piirtämisestä ja kaikesta muusta huomioon otettavasta. Samana iltana saimme myös piirtää kaavat, joko valmiita malleja käyttäen tai itse suunnitellen.

Kurssiviikonloppu oli tiivis. Meitä oli mukavan vähän, 5-6 kurssilaista, joten opettajalla oli hyvin aikaa auttaa meitä kaikkia. Ja kyllä me apua tarvitsimmekin, vaikka jokainen meistä oli jo melkoisen kokenut ompelijana. Repun tekemisessä on omat jipponsa, joihin nyt sain ainakin alustavan perehdytyksen.

Ehdin tehdä kurssiviikonlopun aikana kaksi reppua. Täydellisiä niistä ei tullut, varsinkaan tästä ensimmäisenä tekemästäni kissarepusta, mutta pääasia onkin, että nyt tiedän suunnilleen, millaisista osista repun saa kasaan. Uskallan nyt ryhtyä tekemään sellaista ominpäinkin kotona joskus sopivan hetken tullen.

Repusta ei alun perin pitänyt tulla mikään kissareppu, vaan ihan reppu vain. Halusin kuitenkin reppuun heijastimia jossain muodossa ja ompelin ensin etutaskuun venyttelevän kissan heijastinkankaasta. Siitä tuli ihan suht onnistunut, joten olisinpa lopettanut siihen... Vaan ei, innostuin ja keksin tehdä heijastinkankaasta myös kissan naaman eli silmät ja nenän. Silmien ääriviivat ja suu on ommeltu mustalla langalla, viikset puolestaan ommeltu käsin heijastinlangalla. Tästä naamasta tuli jotenkin vihaisen näköinen. Toivottavasti se ei pelota liikaa kanssaliikkujia, kun liikun pimeässä tämä reppu selässäni.



Leikkasin kankaat jo valmiiksi kotona, mikä säästi mukavasti kurssiaikaa kinkkisempiin vaiheisiin.

Olipas mukava kerrankin ommella tilassa, jossa oli esimerkiksi oikealla korkeudella oleva iso pöytä kankaiden leikkaamista varten. Sellaisesta haaveilen kotiinkin, mutta ei löydy tilaa. 



Tein repun läppärirepuksi, joten sen takaosa, pohja ja läppäritaskun väliseinä on tuettu retkipatjasta leikatuilla pehmusteilla. Sisältä löytyy myös taskut laturille ja hiirelle. Hieman liian lörö tämä kuitenkin on läppärilaukuksi, joten luulenpa, että tämä lopulta päätyy muuhun käyttöön.

Lyhensin jo tekovaiheessa olkahihnoja ohjeen antamista mitoista, mutta silti niistä tuli edelleen liian pitkät. 

Seuraavaan reppuun, jos sellaisen joskus teen, voisin tehdä leveämmät (ja selvästi lyhyemmät) olkaimet, sekä lyhyemmän kantohihnan.

Nyt hihnat on kiristetty mahdollisimman lyhyeksi ja silti olkaimet ovat hieman liian pitkät. Pitäisi siis lyhentää noita pinkkejä osuuksia, mutta toistaiseksi en ole jaksanut alkaa siihen urakkaan.
Kurssissa oli sekin hyvä puoli, että koko syksyn kateissa ollut ompeluintoni palautui, kun muistinkin, miten hauskaa puuhaa tämä on. Ja miten kivan nopeasti ompelemalla saa valmista, verrattuna vaikkapa neulomiseen.

Kommentit